Osteokondroositutkimus

Tutkimme koirien olkanivelen osteokondroosille (OC) altistavia geneettisiä tekijöitä yhteistyössä Yliopistollisen Eläinsairaalan (YES) ja Bernin yliopiston kanssa.

Tutkimus on tällä hetkellä näytekeräysvaiheessa. Osteokondroosi on monitekijäinen sairaus, jonka geenitutkimus edellyttää suuria otoskokoja. Tavoitteenamme on vuosien 2025–2028 aikana kerätä mahdollisimman laaja aineisto geneettisiä tutkimuksia varten Suomesta ja muualta Euroopasta.

Osallistuminen

Otamme vastaan näytteitä kaikista koirista, joiden olkanivelet on kuvattu. Näytekeräyksemme keskittyy erityisesti bordercollieihin. Tämän lisäksi olemme kiinnostuneita vastaanottamaan näytteitä esimerkiksi seuraavien rotujen olkakuvatuista koirista: australianpaimenkoira, belgianpaimenkoirat, labradorinnoutaja, dalmatiankoira ja lyhytkarvainen saksanseisoja.

Jokaisen koiran näyte on tutkimuksen kannalta arvokas riippumatta siitä, onko olkanivelissä havaittu osteokondroosimuutoksia. Olemme kiinnostuneita myös lievistä ja epätyypillisistä muutoksista (lausunto ”tulkinnanvarainen”).

1. Lähetä koirastasi meille verinäyte. Näytteen voi otattaa esimerkiksi olkanivelten välikuvauksen, virallisten terveystutkimusten tai muun eläinlääkärikäynnin yhteydessä. Tutustu ohjeisiin alla olevan linkin kautta.

2. Lähetä mahdolliset lisätiedot ja liitteet sähköpostitse. Näihin voivat kuulua esimerkiksi mahdolliset eläinlääkärin käyntikertomukset ja digitaaliset röntgenkuvat. Tarvitsemme röntgenkuvat käyttöömme erityisesti silloin, jos niistä ei ole annettu virallista lausuntoa Suomessa (Kennelliitto tai INCOC). Lähetä liitteet osoitteeseen lgl-kyselyt@helsinki.fi.

3. Toivomme vastausta myös Koiran persoonallisuus ja käyttäytyminen -kyselyyn. Tällöin koiran näytettä voidaan hyödyntää myös käyttäytymisgenetiikan projekteissa, ja tieto käyttäytymisestä voi auttaa ymmärtämään paremmin myös osteokondroosin taustaa.

Yhteyshenkilöt

Tiina Harmas (tiina.heinonen@helsinki.fi)

Olkanivelen osteokondroosi

Olkanivelen osteokondroosi (OC) on kasvuhäiriö, joka johtuu olkanivelen ruston alaisen luutumisen häiriöstä. Se voi aiheuttaa ontumista, kipua ja nivelen turvotusta. Oireet alkavat tyypillisesti 4–7 kuukauden iässä. Osteochondrosis dissecansissa (OCD) voidaan havaita myös irronnut rustopala. Osteokondroosi on monitekijäinen sairaus, jonka syntyyn vaikuttavat sekä perinnölliset että ympäristötekijät.